Savon Regatta purjehdittu

9.7.2017

Vuoden 2017 Savon Regatta on saatu onnistuneesti päätökseen.

Viikko alkoi Kuopiosta lauantaina purjehditulla matkakisalla ja jatkui sunnuntaina purjehditulla ratakilpailulla. Viikonloppuna sää suosi kilpailijoita aurinkoisella sekä lämpimällä kelillä ja tuultakin oli.

Maanantaina veneet alkoivat siirtyä kohti Rantasalmea ja Linnasaaripurjehdusta. Linnasaaripurjehdus alkoi heikossa tuulessa ja lämpimässä kelissä spinnuttelulla. Kilpailun edetessä luoviosuudelle keli muuttui viileäksi ja tuuli voimistui kovaksi. Linnasaaripurjehduksesta lähtien sää pysyi viileänä koko loppu regattaviikon ajan.

Viikko huipentui Savonlinnaan ja siellä purjehdittuun Oopperaregattaan. Kaiken kaikkiaan viikko sujui mallikkaasti hyvissä tunnelmissa, tuulta oli tasaisesti koko viikon ajan ja osallistujien määrä oli hyvä. Tänä vuonna useissa veneissä oli mukana myös nuoria. Mikkelistä oli mukana Ekin Partion purjevene täydellä juniori miehityksellä! Kiitokset kaikille järjestäjille ja osallistujille, ensi vuonna uudestaan!

Santeri, Markus ja Mia

Savon Regatta tulokset

Viinijuhlapurjehduksen tulokset

Kallavesj' Regatan tulokset

Linnasaaripurjehduksen tulokset

Oopperaregatan  tulokset